sunnuntai, 25. lokakuu 2009

Tokokokeessa

Jyväskylässä tokokokeilemassa Mauri Pehkosen arvostelemana.

Paikkamakuu 8 - Nousi vasta tokalla käskyllä istumaan. Kun odoteltiin paikkamakuun alkua niin vinkui ja piipitti, mutta itse liikkeen ajan oli ilmeisesti pysynyt turpa kiinni, eikä tuomari maininnut että olisi kovasti haistellutkaan tai ollut muuten levoton. Joten olisko treeni toiminut :).

Seuraaminen 8,5 - Välillä loittoni (etenkin täyskäännöksissä ite huomasin) ja askelsiirtymissä ja paikalla kääntymisissä pompahteli. Tuomari kommentoi ettei hyppiminen kuitenkaan kohdistu ohjaajaan - ei niin, johtuu ihan siitä ettei takapään käyttö onnistu . Vaikka on sitä treenattu, ei vielä kanna kisatilanteeseen saakka.

Istuminen 0 - oikein mallikas liikkeestä seisominen

Luoksetulo 9 - muuten ok mutta ravasi vikalla pätkällä, en muista kokonaan vai osittain

Ruutu 10 - oikein kiva, paitsi vähän ennakoi maahanmenoa, ei kuitenkaan niin selkeästi kuin joskus

Hyppynouto 8 - Vähän pelleili kapulan kanssa ja toi vinoon. Mutta nouto oli reipas ja halukas, mikä lämmitti mieltä nyt kun noutoon on yritetty sitä vauhtia ja motivaatiota hakea.

Metallinouto 9- Toi ravaten ja vähän vinoon. Molemmissa noudoissa onnistuin heittämään kapulan niin että se vieri vasemmallepäin, heittoharjoituksia emännälle..

Tunnari 0 - Ei haistellut yhtään, hyvin ripeä ja itsevarma suoritus mutta pelkkä nouto, itse tunnistaminen pääsi unohtumaan...Taisi kostautua se ettei ole aikoihin treenattu, torstaina muistin että pitäisi ja ehditiin treenata tätä torstaina ja perjantaina - ei riitä rutiinin palauttamiseen.

Kaket 7 - Meni seisomisesta kertaalleen maahan kun piti mennä istumaan, varmaan liikkui jonkun verran, muuten ok.

Kokonaisvaikutus 8

Pisteitä kertyi 210,5, eli 3-tulos, sij. 1/5. Sillä irtosi tällä kertaa Lappalaisten rotumestaruus voittajaluokan osalta.

Fiilis ja vire oli kehässä koko ajan hyvä ja Loitsu oli innoissaan kehään menossa, mikä oli superhyvä juttu edellisen kisan lahnameiningin ja keskeytyksen jälkeen :). Epäonnistuneiden liikkeiden osalta voi todeta, että vanhat ongelmat pulpahtaa takaisin kun treenaa laiskasti.

Oli kaikkiaan mukava kisapäivä ja oli kiva taas nähdä tuttuja :).

 

 

sunnuntai, 27. syyskuu 2009

Leiritokoilua

Pieksämäellä Kukkaroniemen leirikeskuksessa jälleen, Keski-Savon lappalaiskoiraporukan järjestämällä leirillä :). Tällä kertaa teemana oli toko. Kouluttajana toimi Satu Taskinen, joka on mm. useana vuonna kisannut Suomen tokomaajoukkueessa.

Eka asia mihin Loikkasen kohdalla tartuttiin oli kehään tulot kisatilanteessa - ja muutenkin. Kun se sivu-käsky on kärsinyt täysin inflaation! Joten otettiin aika monta kisan aloitusta kehänauhojen sisällä siten, että ekaa sivu-käskyä seurasi leikki porokoiraongella. Tehtiin tätä molempina päivinä, ja ukolla alkoi jo olla vähän itua siitä, että kannattaa olla skarppina käskyn jälkeen. Olen siis keskittynyt palkkaamaan valmis-sanalla skarppaamisesta, joten sivulle tulolla ei ole oikein mitään hyötyarvoa tällä hetkellä. Mutta tämän työstämistä jatkamme siis.

Toinen asia on kehään tulo. Kun tullaan kehään yksilösuorituksiin, voi sinne lehahtaa! Itse tarvii olla itsevarma ja luottavainen sen suhteen että koira tulee mukana, eikä sortua houkuttelemaan. Kun sivu-käsky on tarpeeksi arvokas koiran kannalta, ei tarvitse myöskään huolehtia siitä, ettei se vapaasti kehään lehahtamisen jälkeen tulisikaan sivulle vaan huuhailisi omiaan.

Ja sitten se porukassa kehään meno. Siinä käskyn alla ja tässä vaiheessa palkiten, mitä on tehtykin mutta liian harvoin on tilaisuuksia sitä treenata. Mutta jatketaan sen harjoittamista siis, eikä sallita luurailuja. Paikkamakuussa Satu tarttui Loikkasen tapaan nuuskutella suorituksen alussa vierekkäisten kanssakisaajien suunnat, ja tästä pitäisi päästä eroon. Loi jopa piti toista kyynärää ylhäällä näissä tilanteissa, mitä en aiemmin ole tajunnut tapahtuvan. Joten jatkossa olen näkyvissä ja puutun haisteluun, välillä käyn piilossa ja avustaja voi Loikalle silloin huomauttaa jos virhekäytöstä ilmenee. Jättötilanteessa käveltävä välillä nurinpäin tai oltava silmät selässä, koska siinä haistelu herkiten alkaa. Näitä menotilanteita ja paikkamakuussa rauhassa olemista treenattiin useamman kerran viikonlopun mittaan, ja edistystä tapahtui jo siinä ajassa :-). Ja edittiä tähän vielä: pari kertaa jätin paikallaolossa taakse namipurkin. Sehän auttoi keskittymisessä silloin kun oli piippausongelmaa, ja tuntui auttavan nytkin. Eli sitä vois nyt lähiaikoina viljellä.

Seuraaminen. Sitä katsottiin vähän ja puhuttiin taas siitä takaosan käytöstä. Ohjeeksi tuli nykyisen namilla ohjaamisen lisäksi tehdä seuraavia harjoituksia:

-pari askelta seuraamista, seuraa-sanan toisto ja vähän hidastetusti käännös vasempaan. Ei namilla johdatusta jotta joutuu ajattelemaan!

- pienen ympyrän seurauttaminen vasemmalle, palkka kun takaosa toimii

- peruuttamaan opetteleminen. Tätä on tehtykin mutta miten lie jäänyt puolitiehen.

Sunnuntaina otettiin ruutua. Siitä seuraavat pointit:

- Koiraa ei saisi huijata, ts pitää tietää onko palkka ruudussa vai ei - meillähän se on nyt piilossa siten, että koira ei koskaan tiedä onko se siellä vai ei, ja vähän "hakee" katseellaan kun menee ruutuun. Mietinnän alla on vaihdanko tekniikkaa vai en, kun monet systeemit on kokeiltu ruudun suhteen ja tämä on toiminut pisimpään. Näkyvän kupin kanssahan Loi aikanaan teki niin, että meni kun kuppi näkyi, ja jos ei näkynyt niin jäi puolimatkaan haukkumaan. Mutta lieneekö nyt toimisi paremmin kun on jo olemassa imu sinne ruutuun kuitenkin?

- seisomaan jäämisen harjoittelua, kun ennakoi maahanmenoa. Ja tietysti maahanmenostakin pitää välillä tulla palkka! Seisomista otettiin siten, että lähetin tyhjään ruutuun, käskytin seis ja Satu viskasi namin palkaksi. Pari ekaa kertaa Loi meinasi mennä maahan, sitten alkoi sujua paremmin. Kerran otettiin ruutu kokonaisena liikkeenä, nyt ei ennakoinut liikkurin käskyllä ruudusta lähtemistä.

Yleisiä pointteja:

- Nameilla voi leikkiä (liittyen siihen että lappalaiset keskimäärin palkkautuivat paremmin nameilla)

- Vältettävä kaavoihin kangistumista treeneissä

-Myös kokeneita ja huipputason koiria palkitaan toistuvasti myös pienistä liikkeen osista, esim. yksittäiset maahanmenot tai seisomiset

- Kehässä voi koetella tuomarin hermorakennetta ts tehdä kiellettyjä asioita jos ne hyödyttävät koiran kouluttamista ja motivointia

- Pikkujuttujen treenaaminen arkiaskareiden lomassa, esim. yksittäinen kake

- Puun kierto-harjoituksen opettaminen taas palasi mieleen, jokohan nyt saisi aikaiseksi?

Rölli oli mukana tärkeässä röllitokoilijan roolissa. Röllitokoon kuului useita paikallaoloja Riikan kanssa viikonlopun mittaan, yksi istuenkin. Lisäksi aloluokan liikkeet plussattuna noudolla. Intoa piisasi, tarkkuuden kanssa sitten oli vähän sieltä tänne mutta eläkeläisellä on erivapautensa. Rölli kiittää Riikkaa yhteistyöstä :).

Tässä äkiltään, pitää lisätä myöhemmin jos tulee mieleen jotain. Ja jotain kuvia kunhan saan ne latailtua. Oli taas tosi hieno leiri, säät suosi, ruoka oli perinteisesti hyvää, sauna lämmin, porukka kiva ja opit motivoivia ja antoisia :-). Kiitos kaikille ja erityisesti Tarulle ja vanhemmilleen järjestelyistä. Leiriäidit- ja isät on tosi hyvä keksintö =D.

maanantai, 14. syyskuu 2009

Tokoa :-)

Pitkän teknisistä onkelmista johtuvan päivitystauon aikana on vähän tokoiltu, hakuiltu ja kerran rymytty pk-esteillä.

Eilen tokoiltiin porokoiraväellä Varkaudessa. Huippua! Tuli vinkkejä ja ajatuksia ja harjoitusta ja inspiraatiota, ei pöllömpi treeni siis.

Kuitin takapuolelle tallentuivat päällimmäisinä tällaiset jutut:

- Naksuttelu koirien katsomisesta. Loitsun kun on vaikea keskittyä minuun koe/treenipaikalla niin käännetään tämä toivottavasti voitoksi kun toisten koirien näkeminen alkaa merkitä naksua ja maksua ja sitä kautta kontaktin tarjoamista.

- Leikin hyödyntäminen paremmin. Alkusytyttelyleikissä Loi on hyvin mukana, mutta vire laskee välittömästi kun aletaan tekemään "töitä". Eli tätä rajaa liukuvammaksi: leikki - tehtävä - leikki-harjoituksilla jotta vire pysyisi. Ja sitten se oma asenne: ettei leikkimisen ja työnteon välillä omassakaan mielessä olisi niin selkeä väliseinä vaan muistaisi pitää kivaa.

- Porukkaleikki! Syttyminen oli vielä eri luokkaa verrattuna siihen kun yksin leikin. Eli koko treeniporukka osallistuu lelun varastamisiin ja retuuttamisiin ja sitten kehuihin kun suuri uljas porokoira voittaa lelun itselleen!Supernastaa sanoi Loikkanen :-).

- Taas käyttöön se mitä on joskus kuureina tehtykin: perusasennot hauskaksi palkkaamalla niistä nopeasti ja tehokkaasti. Nyt ne on taas jääneet osaksi muuta tekemistä ja jäävät liian usein palkkaamatta ja treenaamatta omana itsenään.

- Teknisemmältä osastolta se takaosan käyttö. Alkoi hyvin löytyä kun Hertta naksautteli oikeissa kohdissa. 1000 toistoa, 30 toistoa päivässä ei muuten ole kuin reilun kuukauden urakka ;-). Samalla tulee palkattua niitä perusasentojakin sitten.

Mitä me sitten tehtiin?

Aluksi tehtiin paikkaistumiseen/makaamiseen jättämisiä ja siitä nostamisia evl-tyyliin vuorotellen. Korvat oli hukkasessa, joutui toistamaan käskyjä. Muutenkin kun otin suht suoraan autosta kentälle, Loi oli kovasti nuuskutteleva ja ympärilleen katseleva. Olisi pitänyt paremmin totuttaa ympäristöön.

Omat yksilöjutut aloitettiin suoralla luoksetulolla josta porukkaleikki palkkana. Sitten tehtiin niitä takaosan käännöksiä kuuri, ja uusi porukkaleikki.

Toisessa setissä sitten tunnari. Tein alle yhden oman etsimisen puskasta ja itse liike kokeenomaisesti tehtynä meni oikein hyvin :). Meni (porokoiraksi =P) ripeästi kapuloille, tarkisti ja otti oman ja toi sen. Lopuksi tehtiin ruudussa pysymistä. Tarkoitus oli ollut vahvistaa ensin palkalla ruudussa pysymistä ja ottaa sitten liikkeen loppu, mutta karkasi heti ekalla liikkurin käsky-sanalla mun perään, joten vahvistettiin vain sitten sitä ruudussa pysymistä niin että liikkurit huuteli sitä käskyä useat kerrat. Menin ruutuun sitten vapauttamaan palkalle.

Lopuksi purettiin treenit rauhassa ja tuli paljon hyviä ajatuksia :). Kiitos Hertalle, Lauralle ja Päivikille tosi hyvästä ja motivoivasta treeniseurasta!

Niin ja nyt on muuten tilattu sekä Control Unleashed että Pipan kirja, lopultakin ;-).

lauantai, 11. heinäkuu 2009

SM-tokot...ei ihan putkeen.

Käytiin Kangasalla tokon SM-kisoissa tekemässä keskeytys.  Tarkkoja pisteitä en tiedä kun unohdin sitten hakea arvostelun ja kisakirjan.

Lyhyesti sanottuna meininki oli niin EVVK että pari ekan nollan jälkeen päätin keskeyttää jottei tehdä hallaa motivaatiolle jatkossa - tarkoitus kun on että kehässä ois kivaa  :orava: .En tiedä mikä kaikki tökki, varmaan liika häiriö, kuuma sää ja mikä kaikki sitten. Joka tapauksessa ei ollut meidän päivä tänään, eilen oli vikoissa pikapikatreeneissä (2 liikettä) ihan eri meininki. Mutta tässä mein suoritetut liikkeet lyhykäisyydessään:

Paikkamakuu 8 - muuten ok mutta nousi istumaan vasta kolmannella käskyllä, tän ois siis ilmeisesti pitänyt olla 0, ja oli vähän haistellut ts levottomuutta

Hyppynouto 0 - viskasin kapulan liian lähelle viereistä kehää (kehät oli siis kiinni toisissaan), ja sen reunassa oli toinen uroskoira. Kapula meni koiraa niin lähelle ettei Loi uskaltanut sitä hakea vaan palasi hypyn kautta takas tyhjin suin. Lähetin harjoituksen vuoksi uudestaan kun toinen koira oli mennyt kauemmas ja haki sen, mutta meni ei ollut niin rivakkaa kuin useimmiten hyppynoudossa on. Ja taisi siihen ekaan yritykseen lähteä vasta tokan (??) käskyn jälkeen.

Kaket 6 - en muista mitä kaikkea, joku virheasento ja useampia kaksoiskäskyjä ja varmaan kolmoiskin. Edit, luulin että saatiin nolla mutta kun arvostelu tuli ni olikin saatu huimat 6 pistettä tästä :P

Tunnari  0- lähti kolmannella, teki sitten ihan nätin ja hallitun suorituksen ja toi oman  :voimislainen:

Tähän sitten lopetin, ennenkuin päädyttiin siihen pisteeseen että nousisi savu korvista.

Jatkossa on treeneissä kiinnitettävä huomio siihen että Loitsu tosiaan tekee asiat _ekalla_ käskyllä. Siinä on mitä ilmeisimmin tullut lepsuttua ja toistettua käskyä.

Sellaset kisat tällä kertaa Kieli ulkona.Ja eiku eteenpäin sano mummo lumessa...

torstai, 2. heinäkuu 2009

Toko

Yhteenveto lyhyestä tiistaisesta treenistä: 

- kaket kusee

- luoksetulon pysäytyksen kusee.

 

Huuto

Luoksetulossa onnistuu nyt suorat (ja pysäytykset) vaikka ois takapalkka, mutta pysäytykset ilman takapalkkaa ei sitten enää toimaakaan niin hyvin. Ja kakeissa tapahtuu ihan mitä lystää: liikuu ja tekee vääriä suorituksia.

No, helpottamalla ja muistuttelemalla kyllä sain onnistuneetkin suoritukset lopulta.

Tätähän se on kun kisat lähenee Cool